Työnhaku on aikaa vievää ja vaativaa puuhaa, joka vaatii paljon sekä oma-aloitteisuutta, energiaa että suunnitelmallisuutta. Voi myös olla turhauttavaa, mikäli mielenkiintoisten työpaikkojen ovet pysyvät kerta toisena jälkeen visusti kiinni. Omia työnhakutaitoja voi onneksi kuitenkin helposti kehittää. Muutaman perusasian muistamalla voit helpottaa urakkaasi ja alkaa parantaa menestystäsi työmarkkinoilla.

Olemme koonneet yhteen kymmenen hyödyllistä vinkkiä ja faktaa, joiden avulla voit oleellisesti parantaa mahdollisuuksiasi työnhaussa.

Päivitä CV ajan tasalle

Ansioluettelon eli CV:n merkitystä työnhaussa ei voi liikaa korostaa. Rekrytoijat tarttuvat usein ensimmäisenä juuri ansioluetteloosi, joten sen tulee herättää kiinnostusta. Eräs usein sivutettu seikka on se, että myös CV:tä tulisi kohdentaa haetun työtehtävän mukaiseksi. Esimerkiksi heti CV:n alkuun voi lisätä kappaleen, jota personoida kuhunkin haettuun tehtävään. Varmista myös, että CV:stäsi löytyy hyvälaatuinen kuva, yhteystietosi ovat ajan tasalla, eikä kirjoitusvirheitä esiinny. Lue lisää vinkkejä aiheeseen pureutuvasta artikkelistamme.

Verkostoidu ja hyödynnä verkostoasi työnhaussa

Verkostojen merkitys työnhaussa on viime vuosina korostunut entisestään. Yritysten rekrytoijat ovat entistä kiireisempiä ja ovat kiitollisia saamistaan työnhakijasuosituksista. Olemalla aktiivinen voit merkittävästi vaikuttaa työllistymiseesi. Ilmaise siis tutuillesi, ystävillesi ja kontakteillesi olevasi avoin uusille työtarjouksille, jotta he voivat tarvittaessa vinkata sinusta eteenpäin. Verkostoitumisesta on oikeastaan aina hyötyä, olitpa sitten hakemassa töitä tai etsimässä uusia hyviä yhteistyökumppaneita. Ole myös itse valmiina auttamaan oman verkostosi jäseniä tarpeen vaatiessa.

Henkilöbrändi kuntoon

Henkilöbrändi on ollut eräs viime vuosien hittisanoista. Halusimme sitä tai emme, kaikilla meillä on oma henkilöbrändimme. Työnhaussa henkilöbrändi tarkoittaa sitä, minkälainen käsitys muilla on sinusta ihmisenä sekä sitä, minkälainen mielikuva heillä on omasta ammatillisesta osaamisestasi. Henkilöbrändiä voi rakentaa ja vahvistaa tuomalla aktiivisesti esiin vahvuuksiasi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Potentiaaliset työnantajat myös googlaavat työnhakijoita usein, joten kannattaa tarkastaa minkälaisia tietoja itsestäsi on saatavilla ja miettiä minkälaisen mielikuvan se herättää.

Valjasta some-kanavat

Sosiaalisen median hyödyntäminen työnhaussa yleistyy vauhdilla. Etenkin moderneilla toimialoilla jo merkittävä osa rekrytoinnista tehdään somessa. Perinteiset työilmoitukset ovat vähenemään päin rekrytoijien siirrettyä fokuksensa someen. Somen rekrykanavista tärkein on LinkedIn. Työnhakuun ryhtyessäsi muista siis aina tarkastaa, että oma LinkedIn-profiilisi on ajan tasalla. LinkedIn on myös loistava työkalu aiemmin mainitun henkilöbrändin rakentamiseen sekä verkostoitumiseen. Seuraa oman alasi keskusteluita ja ota niihin aktiivisesti kantaa sekä tee omia postauksia alasi ajankohtaisista aiheista.

Muista personoida lähettämäsi hakemukset

Hyvän työhakemuksen kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa. Tärkeintä on, että hakemus on tarpeeksi selkeä ja myyvä sekä vastaa työilmoituksessa kuvailtuihin toiveisiin. Eräs työnhakijoiden useimmin tekemistä virheistä on se, että he lähettävät samaa geneeristä hakemusta useisiin työpaikkoihin. Rekrytoijat näkevät tämän jo kilometrin päähän, ja tämän jälkeen työnsaanti on äärimmäisen epätodennäköistä. Hyvällä hakemuksella erotut eduksesi ja parannat mahdollisuuksiasi päästä haastatteluun kertomaan itsestäsi lisää. Voit lukea sivuillamme lisää siitä, kuinka tehdä hyvä työhakemus.

Älä unohda piilotyöpaikkoja

Erilaisten arvioiden mukaan piilotyöpaikkojen osuus rekrytoinnissa on jopa 60-80 %. Tämä tarkoittaa sitä, että noin kaksi kolmasosaa kaikista avoinna olevista työtehtävistä ei koskaan päädy julkiseen hakuun. Tämä on hurja määrä työpaikkoja, joihin kuitenkin kaivataan osaavia tekijöitä. Piilotyöpaikkoja voit löytää muun muassa omien verkostoidesi kautta tai hyödyntämällä useimmilta sivustoilta löytyvää avoin hakemus -kohtaa. Rekrytointi vie paljon aikaa myös rekrytoivilta yrityksiltä, joten paikkojen tullessa avoimiksi monet kääntyvät ensimmäisenä heille jo tulleiden hakemusten puoleen.

Asenna hakuvahteja

Työnhaussa kannattaa hyödyntää myös hakuvahteja, jotka lähettävät sinulle ilmoituksia silloin, kun uusia työpaikkoja ilmestyy haettavaksi. Hakuvahteja voit asentaa helposti kaikkiin suuriin verkossa toimiviin työnhakuportaaleihin. Omat palvelunsa on esimerkiksi LinkedInilla, TE-keskuksella, Duunitorilla, Monsterilla sekä Oikotiellä. Useimmat palvelut antavat sinun päättää haluatko saada uusia ilmoituksia päivittäin, viikoittain vai jopa välittömästi silloin, kun omien kriteeriesi mukainen paikka tulee hakuun. Tällaista palvelua hyödyntämällä pääset hakemaan paikkaa ensimmäisten joukossa.

Kohdenna ponnistelusi tietylle toimialalle

Oletko miettinyt mikä olisi oma unelmiesi toimiala ja työtehtävä? Helpotat omaa työnhakuasi muodostamalla realistisen ja selkeän kuvan siitä, millaisella alalla olisit mieluiten töissä. Onnistumisen todennäköisyys myös kasvaa kun kohdistat ponnistelusi johonkin tiettyyn suuntaan. Tämän jälkeen voit etsiä sopivia yrityksiä helpommin ja alkaa seurata niiden some-kanavia sekä niitä koskevaa uutisointia. Näin tiedät vuorenvarmasti ensimmäisten joukossa, kun uusia paikkoja avautuu hakuun. Voit myös ottaa yrityksiin yhteyttä suoraan tai jättää avoimen hakemuksen.

Harjoittele työhaastatteluita

Työhaastatteluun meneminen saattaa olla stressaava paikka. Hermot nousevat helposti pintaan ja liiallisella hermostuneisuudella saatat pilata mahdollisuutesi paikan saantiin. Tilannetta voit helposti helpottaa sillä, että valmistaudut tilanteeseen mahdollisimman hyvin. Työhaastattelut etenevät usein samanlaisella kaavalla ja tietyt peruskysymykset toistuvat haastattelusta toiseen. Kannattaa aina ennakoida, mitä kysymyksiä sinulta saatetaan kysyä sekä treenata näihin vastauksia etukäteen näin et jäädy tosipaikan tullen. Lue aiheesta kertovasta artikkelistamme useimmin kysytyt kysymykset ja valmistaudu niiden avulla.

Pidä lippu korkealla

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kehotamme, että teet kaikkesi pitääksesi työnhakumotivaatiotasi yllä vaikket välittömästi löytäisikään unelmiesi työpaikkaa. Paikkojen hakeminen on väsyttävää puuhaa ja voi myös joskus olla turhauttavaa. Oman asenteen merkitys työnhaun onnistumisessa on kuitenkin aina äärimmäisen korkea. Säilyttämällä positiivisen asenteen edesautat omia mahdollisuuksiasi, sillä negatiivisuus heijastuu pitkälle. Luota itseesi ja usko omaan ammattitaitoosi sekä kehitä itseäsi työnhakijana, niin oikea paikka tulee varmasti löytymään.